Asia kerrallaan

Miksi työuupumus vaivaa meitä nyt, kun raskasta ruumiillista työtä tehdään vähemmän kuin koskaan aiemmin? Harva meistä nukahtaa lihakset työn loppuun väsyttäminä, mutta pääkopan täyttää huoli tekemättömistä töistä. Taakka on valtava.

Toimistotyöläinen musertuu jo vilkaistessaan keltaisten lappujen täplittämää työpöytäänsä tai avatessaan sähköpostinsa ja kalenterinsa. Muistettavia asioita on liikaa, ja niiden tekemiseen tuntuu olevan liian vähän aikaa. Olemme jatkuvasti huolissamme, ehdimmekö tehdä kaiken tarpeellisen määräajassa.

Työ ei lopu tekemällä

Toistaiseksi on vain vähän tietoa siitä, mitkä tekijät ehkäisevät työuupumusta. Varmaa on, ettei työuupumuksessa ole kyse yksilön omasta heikkoudesta tai viasta. Ongelma on laajempi ja asennetasolla työyhteisössä riittää kehittämistä. Esimerkiksi tunne yhteenkuuluvuudesta työyhteisössä, työnantajan myönteisyys ja kannustava asenne ovat tavoiteltavia asioita. Mitä sitten yksilö voi tehdä oman ja muiden jaksamisen eteen?

Stressiguru Richard Carlson muistuttaa, että ihmisellä pitää olla tekemätöntä työtä. Moni kuitenkin elää, niin kuin elämän tarkoitus olisi saada kaikki työ tehdyksi. Valvomme myöhään, nousemme varhain, eikä hauskanpitoon ainakaan jää aikaa. Pahimmillaan työmyyrä eristäytyy ja suorittaa suorittamistaan ja vaatii muilta samaa.

Pitkä tekemättömien töiden lista tarkoittaa positiivisesti ajateltuna, että meitä tarvitaan. Tosiasiassa useimmat tehtävät voivat odottaa. Kouluttaja ja konsultti Keijo Tahkokallio antaa kirjassaan Peruna kerrallaan tietotyöläistäkin helpottavan neuvon. Ei kannata ajatella, että kaikki tekemätön työ pitää tehdä nopeasti. Tee yksi työ kerrallaan mahdollisimman nopeasti ja hyvin. Lopputulos on varmasti parempi, kuin jos tarttuu toimeen jos toiseenkin, saamatta mitään valmista aikaan.

Suunnattomasti energiaa hukataan menneiden murehtimiseen ja tulevien pelkäämiseen. Tässä ja nyt tehtävä työ on kuitenkin tärkeintä. Tapahtuneisiin ja tulevaisuudessa häämöttäviin virheisiin tuijottaminen lisää työuupumuksen riskiä. Parhaansa pitää tietysti yrittää, mutta epäonnistumisiin takertuminen kuluttaa energiaa. Pitäisi saada tilaisuus olla tyytyväinen siihen, mitä on jo saatu aikaan. Siinäpä esimiehille visainen pähkinä purtavaksi. Kritiikkipalavereiden sijaan kaivattaisiin ehkä entistä enemmän onnistumisten arviointia.